keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Kylässä

Susu kävi sunnuntaina kyläilemässä uudessa kodissaan. Vierailu sujui kaiken kaikkiaan oikein hyvin ja pikkuneiti oli reipas ja touhukas. Tulevat isoveljet Topi ja Mörkö tutustuivat pikkuiseen oikein nätisti häntiään heilutellen, mutta itse typeränä yhdistin remmin, epävarman Mörkön, Susun ja ahtaan eteisen, mikä ajoi Mörkön aikamoiseen urputuspakkorakoon. Ensi kerralla tiedän olla viisaampi ja antaa Mörkölle enemmän tilaa ja aikaa. Harmittaa tietenkin vietävästi, kun Susu pääsi säikähtämään ja saatoin Mörkön tukalaan tilanteeseen. Ei vain osaa toimia niin kuin suunnittelee, typerästä päästä kärsi tällä kertaa vain useampi osapuoli. Vaan virheistä oppii ja uskon, että kaikkien kolmen yhteiselo pyörähtää ihan mukavasti käyntiin, kunhan alkujännitys on häivytetty.

Nyt vain innolla odotellaan huomista ja SEN tapahtumista :) Mörkö tulee mukaan hakureissulle, että koirat saavat vähän nuuskutella toisiaan Susun maalla. Vielä pitäisi ruoka-alusta hankkia, mutta muuten kaikki on valmiina. Vaikka varmaan hävettävän vähän me olemme pennun tuloon näin aineellisesti valmistautuneet - vain remmi ja kuppi hohtavat uutuuttaan. Olen järkeillyt, että kaikki aina hienoista pedeistä söpöihin pinkkeihin pantoihin asti hujahtaa hetkessä pieneksi ja päättänyt siten jättää suuremmat investoinnit myöhemmälle. Tosin ne ainoat, jotka on nyt ostettu, remmi ja kuppi, ovatkin sitten tyttömäisen sievät - pakkohan se nyt on, kun kerrankin tulee tyttö! Topin ja Mörkön tavarat ovat tosi perussettiä eli mustaa ja ruskeaa nahkaa, tosin miehekkään keltaisia heijastinliivejä unohtamatta ;)